Eurooppa rajautuu Atlanttiin, Välimereen, Kaukasukseen ja Uraliin, ja nämä muodostavat yhtenäiseksi ajatellun kulttuurialueen. Alueellisesti Eurooppa voidaan jakaa kymmeneen osaan:
1. Britannia ja Irlanti
2. Skandinavia
3. Saksa ja Alankomaat
4. Ranska ja ranskankieliset alueet (Belgia, Sveitsi)
5. Iberia ja Atlannin saaret
6. Italia ja Välimeren keskiset saaret
7. Itäinen keski-Eurooppa
8. Balkan ja Kreikan saaristo
9. Balttia ja Suomi
10. Venäjä, Valkovenäjä ja Ukraina (Kaukasus)
Lisäksi on ollut juutalaisia, mustalaisia ja vaeltavia heimoja, jotka ovat painaneet leimansa eurooppalaisuuteen.
Historiallisista, poliittisista, rodullisista, kielellisistä ja uskonnollisista eroista huolimatta nimenomaan kulttuuri tiettyine muotoineen, käytäntöineen ja instituutioineen yhdistää tätä aluetta. Vaikka musiikissa kaikilla mailla on oma oraalinen ja kansanmusiikillinen traditionsa, 1700–1800-luvuilta lähtien tietyt tekijät, säveltäjien ja muusikoiden koulutus konservatorioissa, musiikkilehdistö ja -oppikirjallisuus, soitinrakennus ja konserttilaitos yhtenäistivät Eurooppaa ranskan- ja saksankielen ohella.
Periaatteessa eurooppalaisen musiikin historian tulisi käsittää ainakin seuraavia kansallisuuksia edustavia säveltäjiä:
armenialaisia
belgialaisia
bulgaareja
böömiläisiä
espanjalaisia
georgialaisia
hollantilaisia
irlantilaisia
italialaisia
itävaltalaisia
jugoslaaveja
katalaaneja
kreikkalaisia
kroaatteja
latvialaisia
liettualaisia
määriläisiä
norjalaisia
portugalilaisia
puolalaisia
ranskalaisia
romanialaisia
ruotsalaisia
saksalaisia
serbejä
skotteja
slovakialaisia
sloveenejä
suomalaisia
sveitsiläisiä
tanskalaisia
tšekkejä
turkkilaisia
ukrainalaisia
unkarilaisia
valkovenäläisiä
venäläisiä
virolaisia
walesilaisia
EUROOPAN MONIKULTTUURISUUS
Vaikka 1800-luvun mittaan syntyi nimettyjä kansallisia soitinkouluja (ranskalais-belgialainen viulukoulu, venäläinen pianokoulu jne.) omine traditioineen, tämä ei merkinnyt pitkään aikaan nationalistisen tai shovinistisen ajattelun syntymistä musiikkielämässä. Kaikissa Euroopan maissa ja niiden tärkeimmissä kaupungeissa (Berliini, Leipzig, Wien, München, Pariisi, Lontoo, Pest, Varsova, Praha, Pietari jne,) oli mahdollista hankkia samantyyppinen konservatoriokoulutus, joten soitintaide oli mahdollista missä vain. Samoin kuuluisten taiteilijoiden ja opettajien runsas matkustelu ja opetustoiminta Euroopan äärilaidoillakin mahdollisti vaikutteiden runsaan leviämisen ja yhtenäisen kulttuurin syntymisen.
Jos sinfonian ja joidenkin kamarimusiikin lajien viljely jossain määrin voidaan paikallistaa keski-Euroopan ja etenkin saksankielisen alueen keskuksiin — mikä sekin saattaa olla näköharha — , soitintaide sekä sen tuotteina konsertto ja salonki- ja kahvilamusiikki (etenkin piano-, viulu- ja sellokappaleet) olivat lajeina ylikansallisia ja viihtyivät kaikkialla, missä oli maksavaa ja sivistynyttä yleisöä, opiskelumahdollisuuksia sekä ranska ja/tai saksa normaaleja käyttökieliä.
Yleensä konsertto oli muotona tarkoitettu virtuoosien näytöskappaleeksi suurissa metropoleissa, joten sitä ei voinut alistaa siinä määrin kansalliselle väritykselle kuin oopperaa ja sinfonista runoa, jotka sopivat paremmin kansallismielisiin tarpeisiin. Suurin osa venäläis-puolalaista ja angloamerikkalaista, osin ranskalaistakin pianokonserttokirjallisuutta perustuu Liszt-vaikutteille.
Euroopan reunamaissa käytettiin kyllä kansallisia intonaatioita, kansanlauluja ja -tansseja, konserttojen, etenkin niiden laulullisten hitaiden osien ja tanssillisten finaaleiden materiaalina, mutta toisaalta oli olemassa ylikansallista karakteristiikkaa — lähinnä puolalaista (masurkka, poloneesi) sekä espanjalaista (iberialaistanssit) — , jota käyttivät kaikki hyväkseen, jolloin kyse oli yhteisistä intonaatioista sekä lajityyleistä pikemminkin kuin kulttuurinen, saati sitten poliittinen kannanotto.
Monikulttuurisesti yhtenäinen Eurooppa
Siten 1800-luvulla ei ollut vielä suurestikaan merkityksellistä, tuliko joku pianisti tai viulisti Saksasta, Italiasta tai Ranskasta vaiko Puolasta, Unkarista, Venäjältä, Skandinaviasta tai Englannista: Euroopan musiikillinen ja kulttuurinen ykseys oli suuri ja korkeintaan kansallisia idiomeja tarkasteltiin ja niistä nautittiin joko eksoottisina lisinä tai suorastaan tervetulleena osana monikansallista kulttuurista ajattelua ja elämää.
Vasta 1900-luvun vaihteessa, kun yleisromantiikan rupesivat korvaamaan erilaiset ismit (impressionismi, ekspressionismi) ja kun eri kansakuntien väliset poliittis-sotilaalliset jännitteet sekä šovinistinen ajattelu lisääntyivät, alkoi kansallisajattelu musiikissakin lisääntyä. Ajatus kansallisista kouluista tuntuu kuitenkin enemmän vääristävän havaintoja musiikkielämän kokonaisuudesta Euroopassa ajanjaksolla 1789–1914 kuin lisäävän musiikkikulttuurin mekanismien ja käytäntöjen ymmärtämistä. Eurooppa oli ennen ensimmäistä maailmansotaa yksi musiikillinen kokonaisuus, vaikka saksalaisen musiikinhistoriankirjoituksen liioitellut väitteet kansallisista kouluista onkin otettu myöhemmin annettuina tosiasioina.
Kansallisromantiikka, kolonialismi ja nationalismi
Kansallisromantiikka-nimikkeen käyttäminen on enemmän oire kolonialistisesta musiikkiajattelusta kuin musiikillisten tosiasioiden tai musiikkielämän sisältöjen toteamisesta — sen sijaan rakenteista kylläkin, sillä monet Euroopan reunamaat saivat vakiinnutettua romantiikan musiikkikulttuurille välttämättömät instituutionsa, konservatorio- ja konserttilaitokset sekä musiikkikirjoittelun, vasta 1800-luvun kuluessa. Siltikin keskieurooppalaiselle musiikkikulttuurille immuuneja maita jo ennen 1800-lukua on vaikeaa löytää itä- tai pohjois-Euroopasta.
Useimmat ns. kansallisromantikoiksi nimitetyt säveltäjätkin joko opiskelivat keski-Euroopan suurissa konservatorioissa tai tunsivat sen tuottaman musiikin. Monissa tapauksissa nämä säveltäjät olivat tiiviissä kontakteissa keskusmaiden johtaviin muusikoihin, saivat näiltä vaikutteita ja lahjoittivat omat uutuutensa eurooppalaiseen yhteisomistukseen. Esimerkiksi Griegin vaikutus venäläiseen (Tšaikovski jne.), muuhun skandinaaviseen (Sibelius), ranskalaiseen (Debussy) ja jopa saksalaiseen (Brahms) musiikkiin oli ratkaisevan tärkeä.
Eri tapauksensa muodostavat ohjelmallisista syistä keskieurooppalaisuudesta irtisanoutuneet säveltäjät — vaikka he saivatkin ratkaisevia impulsseja työlleen sen musiikista — , joita on tosin vähän: kulttuuris-poliittisesti ajattelevat, nationalistisesti ja patrioottisesti suuntautuneet säveltäjät, etulinjassa Balakirev ja Musorgski. Mutta heidän suhtautumistaan ei tule yleistää edes venäläisten säveltäjien suhteen vakiokaavaiseksi.
KAMARIMUSIIKKI KESKIEUROOPAN YMPÄRYSMAISSA
Vaikka miten yrittäisi luonnehtia saksalaisen ja ranskalaisen ydinalueen ulkopuolella harjoitettua kamarimusiikkikulttuuria ja siellä tapahtunutta mittavaa säveltämistä, helposti ajautuu vääriin yleistyksiin ja šovinistisiin kannanottoihin. Ensiksikin sellaiset maantieteelliset alueet kuin Böömi ja Määri, Sleesia ja Sloveenia, Unkari ja Puola, Italia ja Tanska, Iberia ja Isobritannia ovat kuuluneet viimeistään keskiajalta eurooppalaiseen taidemusiikkikulttuurin yhteyteen, jopa Skandinavia (Norja, Ruotsi) ja Suomi latinalais-kristillisen valtakulttuurin kautta. Hieman erilaiseen tilanteeseen törmää vahvasti bysanttilais-ortodoksisen valtapiirin suhteen, sillä Kreikka, Bulgaria ja Venäjä ovat olleet pitkään pääosin laulumusiikin aluetta, joten niiden herääminen soitinmusiikin suhteen on enemmän 1700-luvulla tai jopa vasta 1800-luvulla tapahtunut ilmiö. Venäjä tosin Pietari Suuresta eteenpäin avautui kaikilla tasoilla länsieuroopalaisille vaikutteille ihailtavan tehokkaasti ja saavutti sadassa vuodessa keskieurooppalaisen taidekulttuurin tason.
Se, että kamarimusiikkikulttuurin syntyminen liitetään voimakkaasti saksalaiseen kielialueeseen, on estänyt usein havaitsemasta, että saksalais-itävaltalaisen ydinalueen lisäksi saksalaisen kulttuurin ja kielen vaikutus oli vahvaa lähes koko Euroopassa Balttiaa, Pietaria ja Moskovaa, Pohjoismaita, Unkaria, entisen Tšekkoslovakian alueita, pohjois-Italiaa ja -Balkania, Alankomaita sekä itä-Ranskaa (Alsace/Elsass, Lorraine/Lothringen) myöten. Nämä maat ja alueet osallistuivat useissa vaiheissa myös ”saksalaisuuden” määrittelyn soitinmusiikissa, osin seuraamalla joidenkin saksalaiskellokkaiden (Schumann, Brahms jne.) esimerkkejä, osin tuomalla laajaan keskieurooppalaiseen musiikkiperheeseen oman äänensä, minkä tunnistaminen ja hyväksyminen täysivaltaiseksi soivuudeksi isommassa kontekstissä ei ollut mitenkään ongelmallista ennen ensimmäistä maailmansotaa, olkoonkin, että Itävallan kaksoismonarkian ja Venäjän imperiumin valtapolitiikka saattoi aika ajoin eräät kansakunnat ja kieliyhteisöt ahtaalle.
Näistä lähtökohdista käsin monien tšekkiläis-, unkarilais- ja puolalaissäveltäjien käsittely omien maantieteellis-kielellisten yksikköjensä alla tuoksahtaa aina vähintäänkin lievästi rasistiselta ja puolikolonialistiselta toiminnalta. Näin on etenkin soitinmusiikin suhteen: piano-, kamari- ja orkesterimusiikiissa musiikki on paljolti samaa läpi Euroopan maantieteestä riippumatta. Korkeintaan joidenkin soitinteosten lisänimet ja eksoottisten ainesten käyttö (Islamey, dumka-laji jne.) antaa mahdollisuuden puhua ”kansallisista kouluista” – mikä silloinkin peittää sen tosiasian, että saksalaisuuskin on kansallisuusmääre ja että nämä muut ”kansalliset” säveltäjät olivat sävellysteknisesti ammattilaisia siinä missä heidän saksalaiset tai ranskalaiset kollegansakin. Ja silloinkin, kun kansallisia elementtejä on löydettävissä näiden ”reuna-alueiden” – Praha on tosin täsmälleen Euroopan keskellä! – säveltäjien tuotannosta, kenellekään muusikolla ja musiikinhistorioitsijalla asiantila ei tuottane ongelmaa muutoin kuin vain siinä tapauksessa, että on sitouduttu voimakkaan šovinistisesti jonkin tietyn alueen estetiikkaan ja ohjelmistoon. Päinvastoin Smetanan, Dvořákin, Borodinin, Tšaikovskin, Griegin jne. antamat impulssit saksalaisvetoiselle – ja sen vaikutuspiirissä osin olleelle ranskalaiselle –kamarimusiikkikulttuurille ovat olleet suunnattoman tärkeitä elähdyttävässä vaikutuksessaan usein niin nurkkakuntaisesti suuntautuneiden ja jopa ummehtuneiden saksalaisten paikalliskulttuureiden (Leipzig, Berliini, Meiningen, Dresden jne.) tapauksissa.
Tilanne on luonnollisesti erilainen laulu- ja oopperamusiikissa sekä sinfonisessa runossa, joissa kansallinen aiheisto on kukoistanut vallan luontevasti – aivan samoin kuin Saksassa ja Ranskassakin on näissä lajeissa kaivauduttu oman kansallisen menneisyyden tuolloista nykyaikaa elähdyttäneille historiallisille lähteille. Kaikissa tapauksissa menettely on ollut saman tapaista, ja tuskinpa venäläis-eksoottiset taruhahmot Tamara tai Antar ovat aihesisällöiltään vähemmän kiinnostavia kuin perisaksalaiset Undine tai Loreley.
KANSALLISROMANTIIKKA/KANSALLISET KOULUT MUSIIKISSA
-täytyy erottaa toisistaan kansalliset piirteet varhaisromantiikan musiikissa, mikä ilmeni kansanlaulujen ja -tanssien käyttönä sekä varsinainen nationalismi, joka alkoi noin 1800-luvun puolivälissä; esimerkiksi Chopiniä ei pidetä puolalaisuudestaan (masurkat, poloneesit) huolimatta kansallisena säveltäjänä eikä Lisztiä mustalaismusiikistaan (unkarilaiset rapsodiat) huolimatta unkarilaissäveltäjänä
-uusi nationalismi (=kansallisromantiikka) syntyi periferiassa, maissa, joissa ei ollut pitkää musiikkiperinnettä ja jotka olivat musiikillisesti riippuvaisia keski-Euroopasta, erityisesti Saksasta
-nationalismin avulla yritettiin aika ajoin myös vapautua vieraan musiikin dominanssista (venäläinen viisikko) — hyödyntäen toki joitain eurooppalaisia piirteitä; oli äärimuodoissaan itsetietoinen ja hyökkäävä
-huomattakoon silti, että moinen kansallisromantiikan määrittely on sävyltään hivenen rasistinen, tilannetta katsotaan saksalaiselta kielialueelta käsin, jossa sielläkin musiikin kansallinen määrittely (à la Wagner) sai kiihkoisänmaallisia sävyjä; myös Italiassa ja Ranskassa ooppera liittyi keskeisesti kansan kohtaloihin
-kansallisten koulujen musiikissa hyödynnettiin kansallisesti merkittäviä historiallisia aiheita oopperoiden ja sinfonisten runojen materiaalina; kansanlauluja kerättiin ja niitä käytettiin sävellyksissä: syntyi kansallisia tyylejä omine melodisine, rytmisine, harmonisine ja koloristisine idiomeineen
-uusien kulttuurien mukanaan tuomat erityispiirteet voi nähdä myös positiivisesti: ne toivat uusia impulsseja vanhoihin muotoihin ja rikastivat musiikin tyylikarttaa
VENÄJÄ
-musiikkielämä oli 1800-luvun alkuun saakka italialaisten, ranskalaisten ja saksalaisten muusikoiden varassa
-Pietari Suuren (1689–1725) avattua maan länteen ja perustettua Pietarin Moskovan vastapainoksi erityisesti Katariina II Suuren aika (1762–96) oli kulttuurin ja italialaisen oopperan kulta-aikaa (Venäjällä oleskelivat vuosia monet aikansa suurimmat oopperasäveltäjät sekä pianistit)
Mihail Glinka (1804–1857)
-"venäläisen musiikin isä"
-sävelsi myös piano- ja kamarimusiikkia, mutta maine lepää kahden oopperan varassa
-Elämä tsaarin puolesta (Ivan Susanin nimenä neuvostovallan aikana; 1836): Bellinin ja Weberin vaikutus näkyy, mutta myös venäläisyys lauluäänelle kirjoittamisessa, kansanmelodioiden toisteisuudessa ja suppeassa ambituksessa
-Ruslan ja Ljudmila (1842): perustuu Pushkinin saturunoelmaan, näkyvillä on jo orientalismi, joka puhkeaa kukkaan Rimski-Korsakovilla; on musiikillisesti edistyksellinen mm. kokosävelasteikon käytössään ja jatkuvassa draamakäsityksessään, joka ennakoi Wagneria; oopperan alkusoitto on äärimmäisen suosittu konserttinumero
Aleksandr Dargomyzski (1813–1869)
-sävelsi oopperat Rusalka (1856) ja Kivinen vieras (keskeneräinen, joka täydennettiin 1872), jossa on Don Juan -juoni, mutta antisankari on tällä kertaa aidosti rakastava ja katuva
-käyttää realistista, resitatiivinomaista deklamaatiota, joka vaikutti Musorgskiin
"Venäläinen viisikko"
Mili Balakirev (1837–1910)
-viisikkoa kutsuttiin myös nimillä "das mächtige Häuflein", "The Mighty Five" sekä "Balakirev-piiriksi", sillä hän oli ainoana ammattimuusikkona ryhmän kokoava hahmo
-loi Glinkan perinnön ja kansanmusiikin pohjalta venäläisen koulun, jonka tehtäväksi näki itsenäisen kansallisen musiikkikulttuurin synnyttämisen
-ei silti täysin sanoutunut irti eurooppalaisuudesta: Lisztin vaikutus näkyy sinfonisissa runoissa Tamara (1882) ja Russia (1887) sekä pianokirjallisuuden keskeisimpiin virtuoosinumeroihin kuuluvassa pianofantasiassa Islamey (1869)
-2 sinfoniaa: nro 1, C (1864–66/97) ja nro 2, d (1900–08)
Aleksandr Borodin (1833–1887)
-merkittävä kemisti ja amatöörimuusikko, jonka sävellykset ovat kuitenkin täyspätöisen ammattilaisen työtä
-Borodin ei lainaa usein kansanmelodioita, vaan kirjoittaa niiden hengessä; hänen soitinmusiikkinsa merkitsee vakavaa yritystä kilpailla eurooppalaisten säveltäjien kanssa "absoluuttisen" musiikin alueella
-kirjoitti runsaasti kamarimusiikkia sekä kolme sinfoniaa:
-sinfonia nro 1, Es (1867) on mielenkiintoinen aihekehittelyn ja sävellajisuhteiden kannalta; vaikutti Sibeliuksen sinfonianäkemykseen
-sinfonia nro 2, h, "Bogatyrskaja" ("Sankarillinen", 1876) on merkittävin ohjelmallis-legendaarisessa lähtökohdassaan sekä iskevässä värikkyydessään; mottoaihe h–c–e–dis–h–d–h
-sinfonia nro 3, a, jäi keskeneräiseksi
-oopperoita on kaksi: Bogatyri (Sankarit, 1867), joka on farssi
Ruhtinas Igor (Rimski ja Glazunov täydensivät 1890)
-on venäläisen oopperan merkkiteoksia, jota leimaavat eeppinen laveus, melodian lyyrisyys, orientaalinen loisto ja suorastaan riehakas barbaarisuus (kertoo keski-Aasian tataareista eli polovtseista); tunnetuin numero Polovitsilaistanssit
-orkesteriteos Keski-Aasian aroilta (1880)
-pianoteoksista tärkein on 7-osainen Pieni sarja (1885)
Modest Musorgski (1839–1881)
-viisikon säveltäjistä omaperäisin ja ehkäpä suurinkin
-Musorgskin individuaalisuudessa oli tosin osa oppimattomuutta, vaikka opiskelikin Balakirevin johdolla; se on tunnustettu myöhemmin neroudeksi, kun taas omana aikanaan puutteellisuudeksi
-niinpä kohtalona oli tulla sovitetuksi: Rimski koski n. 85%:iin tahdeista Boriksessa; myös Šostakovitš ja muut sovittivat myöhemmin; nykyään on palattu alkuversioon, joka todettu ylivoimaiseksi; sovitettu on myös Yö autiolla vuorella (Rimski), Hovantšina (jäi tosin keskeneräiseksi) sekä Näyttelykuvat (Ravel ja Funtek 1922; myöhemmin muita sovittajia)
-orkesteriteoksista merkittävin on sinfoninen fantasia Yö autiolla vuorella (1863), jossa Berlioz- ja Liszt-vaikutteet ovat havaittavissa
-Näyttelykuvat eli Kuvia eräästä näyttelystä (1874, Hartmannin maalausten mukaan) on pianokirjallisuuden keskeisiä teoksia; Schumannin ja Lisztin pianosarjat lähtökohtana
-laulusarjoista tärkeimpiä on Lastenkamari (1868–72) sekä Kuoleman lauluja ja tansseja (1874–77, jonka orkesterille on sovittanut Šostakovitš 1962 ja Kalevi Aho 1984); yksittäisistä lauluista Laulu kirpusta (1879) on Goethen mukaan
-Musorgskilta jäi useampikin keskeneräinen ooppera, joista tärkein on Hovantšina (1874–80): kansanjoukot ja niiden kärsimys pääosissa, uskonnollis-valtiollista juonittelua ja taistelua; Marfa on venäläisen oopperan suurimpia naishahmoja
Boris Godunov (1869, 2. versio 1872)
-libretto Puškinin ja Karamzinin pohjalta
-on 1800-luvun tärkeimpiä oopperoita, joka oli johtamassa realistisuuden kasvuun oopperassa; pikemminkin kuin ooppera on "musiikillinen kansannäytelmä", sarja historiallisia kuvia
-on traaginen ja syvässä psykologisessa otteessaan armottoman paljastava teos, jossa Venäjän kansan ikuiset ongelmat nousevat pintaan: vallankäytön sekä johtajan ja kansan välinen suhde
-oopperan päähenkilöillä (Boris, munkki Pimen, Vasili Shuiski, vale-Dmitri, Marina, vaeltajamunkki Varlaam) on omat aiheensa, mutta Musorgski ei soveltanut kuitenkaan johtoaihetekniikkaa
-merkittävää on oopperassa esiintyvä kokeellinen, psykologinen soinnutus, joka ennakoi impressionismia ja vapautumista harmonian perinteisistä laeista
-Musorgski oli tutkinut puheintonaatiota ja johti siitä puhetta jäljittelevän ariosomaisen laulutyylin
-orkestraatio on omaperäistä ja draaman palveluksessa
-melodiikka kuorokohtauksissa ja eräissä laulunumeroissa (mm. majatalon emännän laulu) kansanomaista: lyhyitä, ambitukseltaan suppeita motiiveja toistellaan
-vaikutti ainakin Debussyn, Ravelin ja Janacekin sävellystyyliin
Nikolai Rimski-Korsakov (1844–1908)
-laivastoupseerista Pietarin konservatorion professoriksi 27-vuotiaana; ei vielä tiennyt tuolloin tarpeeksi musiikin perusteista, mutta oli tavattoman opinhaluinen, opiskeli omin päin kontrapunktia, harmoniaa ja orkesterointia — sekä kirjoitti näistä oppikirjat: ei siis mikään diletantti
-lopultakin kokonainen ryhmä säveltäjiä saa kiittää hänen opetustaan: Ljadov, Arenski, Glazunov, Stravinsky jne. (myös Respighi)
-sai vaikutteita kansallisesta musiikista, sovitti ja toimitti kansanlaulukokoelmia, mutta omaksui yhtä lailla eurooppalaisen perinnön: laajensi venäläisen musiikin piirteistöä kohden yleismaailmallisempaa, eklektisempää tyyliä; toimi sikäli välittäjänä venäläisen viisikon ja Tsaikovskin sekä kansallismielisten ja 1900-luvun alun säveltäjien välillä
-tuotannon pääosa orkesteriteoksia ja oopperoita, joissa näkyy se, että Rimski on musiikinhistorian parhaita orkesterin käsittelijöitä: musiikin värikkyys osin seurausta itämaisista aiheenvalinnoista
Sinfoniat
-nro 1, e, op. 1 (1865) on "ensimmäinen venäläinen sinfonia"
-sinfonia nro 2, op. 9, Antar (1868; 3. versio 1897 sinfoninen sarja), on sinfonioista paras, esi-islamilaisen sankarirunoilijan elämästä kertova Liszt-sävyinen teos, jossa on itämaista suggestiivisuutta ja eroottisuutta sekä arabialaisia sävelmiä
-sinfonia nro 3, C, op. 32 (1874) akateeminen teos
Sinfoniset runot
-Sheherazade op. 35 (1888) on neliosainen sinfoninen sarja, Rimskin ehkä suosituin teos, joka perustuu Tuhannen ja yhden yön tarinoihin; mm. Ravel lainaa sitä baletissaan Daphnis et Chloë:
1. Meri ja Sinbadin laiva
2. Kalenteriprinssin tarina,
3. Prinssi ja prinsessa
4. Bagdadin juhlat, Meri, Laiva murskautuu kallioon
-Espanjalainen kapriisi op. 34 (1887) on virtuoosinumero orkesterille
-Venäläinen pääsiäinen op. 36 (1888) on venäläisyyttä parhaimmillaan
Oopperat
-oopperoita Rimski sävelsi 15, mutta ne eivät ole kiinteitä dramaattisia kokonaisuuksia rikkaasti luonnehdittuine henkilökuvineen, vaan sarja värikkäitä kohtauksia, joissa nukkemaiset tai satuhenkilöt toimivat; oopperoita paremmin tunnetaan niistä tehtyjä orkesterisarjoja
-Lumikki (1880–81, Ostrovskin näytelmään mukaan) on ensimmäinen kypsä teos
-Sadko (1896) rakentuu seitsemästä kuvaelmasta, joissa kerrotaan bylina-kansanrunoja; edustaa eksoottista Aasiaa "Hindu"-lauluineen sekä vedenneito-teemoineen
-Taru tsaari Saltanista (1900) Pushkinin tarinaan; päähenkilönä on prinssi, joka ihmeellisten matkojen aikana muuttuu hyönteiseksi, suosikkinumero "Kimalaisen lento"
-Kultainen kukko (1906–07) Pushkinin satiirisen sadun pohjalta, jossa kerrotaan astrologin tsaarille lahjoittamasta kultaisesta kukosta ja tsaarin kuolemasta; upea partituuri; "Hymni auringolle" 2. näytöksessä
-Kitezh (1907), oikeastaan Legenda Kitezhin näkymättömästä kaupungista ja Fevronja-neidosta, on musiikillisesti Rimskin ehkä suurenmoisin ooppera, "venäläinen Parsifal", jossa johtoaiheilla ja Ring-vaikutteilla on keskeinen sija
César Cui (1835–1910)
-viisikon tuntemattomimmaksi jäänyt jäsen oli aikoinaan pureva kriitikko, joka haukkui mm. Tshaikovskin maanrakoon
-säveltänyt toistakymmentä oopperaa, mm. Saapasjalkakissan (1912), lauluja sekä mukiinmenevää pianomusiikkia, mm. mainiot 25 preludia
Pjotr Tšaikovski (1840–1893)
-suuri venäläinen klassikko, jonka musiikki on onnistunut yhdistelmä venäläistä melodiikkaa ja sentimentaalisuutta sekä eurooppalaista muotokulttuuria
-"kadunmiehen Beethoven", jonka musiikki tavattoman suosittua kaikkialla vahvan emotionaalisen realisminsa vuoksi sekä teatraalisen ilmaisun ja loistavan orkestroinnin ansiosta
-sosiaalisesti estynyt, hermoherkkä taitelijatyyppi, joka kuitenkin jaksoi takoa joitakin teoksiaan kymmeniä kertaa ennen kuin oli tyytyväinen
-säveltäjän eräs pelastus oli kirjetuttavuuteen antautunut Nadezda von Meck, joka uskoi Tshaikovskin taiteeseen ja avusti tätä rahallisesti
Sinfoniat
-sävelsi Manfred-sinfonian op. 58 (1885) Berliozin ja Lisztin hengessä sekä kuusi numeroitua sinfoniaa, joista kolme viimeistä parhaat
-sinfonia nro 1, g, op. 13, "Talviunelmia" (1866)
-sinfonia nro 2, c, op. 17, "Vähävenäläinen" (1872); finaalissa ukrainalainen kansanlaulu "Kurki"
-sinfonia nro 3, D, op. 29, "Puolalainen" (1875); lisänimi finaalin esitysmerkinnästä "tempo di polacca"
-sinfonia nro 4, f, op. 36, "Fatum" ("Kohtalo", 1877–78); mottoteemana vaskien on kohtaloaihe; säveltäjä on ilmaissut sinfonian yksityiskohtaisen ohjelman
-sinfonia nro 5, e, op. 64 (1888): kohtaloteema ensiosan hitaassa johdannossa; palaa kaikissa osissa ja finaalissa voitokkaana duurivarianttina
-sinfonia nro 6, h, op. 74, "Pateettinen" (1893): ohjelmana "elämä–rakkaus–pettymys–kuolema"; harvoja merkittäviä mollisinfonioita; 1. osassa molliteeman ja duuriteeman välinen valtava kontrasti aina tempoa myöten; 2. osa on 5/4-valssi; 3. osa on valtaisa scherzomarssi; 4. osa päättyy hiljaisuuteen
Sinfoniset runot
-Fatum op. 77 (1868)
-Myrsky op. 18 (1873) on alkusoitto
-Francesca da Rimini op. 32 (1876) on laaja orkesterifantasia Danten Jumalaisen näytelmän mukaan
-Slaavilainen marssi op. 31 (1876) on suosikkiteos teemoista, joista käyttivät muutkin venäläissäveltäjät
-Romeo ja Julia (1869/70; korj.1880) alkusoittofantasia, jossa Des-duuri-erotiikka on huipussaan, kuten myös iskevä kohtalomaisuus
-Juhla-alkusoitto 1812 op. 49 (1880) on kuuluisa Napoleonin ja venäläisten joukkojen yhteentörmäyksestä; Marseljeesi ja venäläinen hymni ottavat mittaa toisistaan ja tykit jylisevät
-Italialainen kapriisi op. 45 (1880): eloisa sävellys italialaisista teemoista
-Hamlet op. 67 (1888) alkusoittofantasia
-Vojevoda op. 78 (Voivodi, 1891) on sinfoninen balladi, joka päättyy päähenkilön kuolemaan kiväärinluodista
-Serenadi jousille C, op. 48 (1880) on kamariorkesterikirjallisuuden suosikkiteoksia
-pianosävellyksistä tärkeimmät ovat sonaatti G, op. 37 (1878), Lastenalbumi op. 39 (1878) sekä Vuodenajat op. 37a (1876), jossa on musiikkia joka kuukaudesta
Oopperat
-sävelsi 11 oopperaa
Jevgeni Onegin (1878)
-Puškinin tekstiin, joka on runomuotoinen romaani
-ooppera elää suurenmoisesta lyyrisestä, aristokraattisesta melodiikastaan sekä uskomattomasta tunneherkkyydestään — on ranskalaistyyppisen salonkiromantiikan ihastuttavimpia tuotteita (lyyrisen draaman sukulainen)
-Jevgeni Onegin torjuu herkän Tatjanan ja katuu sitä loppukohtauksessa, kun toinen on mennyt jo naimisiin; Lenski rakastaa Olgaa, mutta kuolee kaksintaistelussa
-kuuluisimpia numeroita Tatjanan kirjekohtaus (1. näytös), Lenskin aaria (2. näytös), poloneesi 3. näytöksestä
-Orléansin neitsyt (1879/82)
-Mazeppa (1883) Puškinin Pultavan mukaan
-Patarouva (1890) Puškinin tekstiin, on "venäläinen Carmen", rikkaasti orkestroitu ja psykologisesti vahva teos
-Jolanta (1891) Hertzin näytelmään; allegorinen tarina tytöstä, joka saa näkönsä takaisin rakkauden kautta; sisältää lumoavia (puu)puhallinkohtauksia
Baletit
-kolmella baletillaan Tshaikovski loi itse asiassa uuden taidemuodon, sinfonisen baletin, jossa samat aiheet toistuvat; nosti baletin viihteen tasolta täysipainoiseksi taiteeksi
-yhdistää nerokkaasti lapsen satumaailman ja tanssillis-karakterisoivan orkesterivärityksen syvään emotionaalisuuteen
-Joutsenlampi op. 20 (1876): teos ei ollut menestys ennen kuin vasta Tšaikovskin kuoleman jälkeen, kun Petipa ohjasi sen 1895; sisältää suuria valsseja
-Prinsessa Ruusunen op. 66 (1888–89) on ehkä paras, värikkäin ja dramaattisin baleteista; valssi 1. näytöksestä
-Pähkinänsärkijä op. 71 (1892) E. T. A. Hoffmannin kertomuksen mukaan on ehkä suosituin baleteista monine numeroineen: Marssi, Makeishaltijattaren tanssi, Ruokopillien tanssi, Trepak, Arabialainen tanssi, Kiinalainen tanssi, Kukkaisvalssi
-baleteista tehdyt sarjat ovat orkestereiden vakio-ohjelmistoa
-Anatoli Ljadov (1855–1914): ohjelmallisia orkesteriteoksia ja hienoja pianoteoksia, jotka liikkuvat Skrjabinin ympäristössä
-Anton Arenski (1861–1906): Tshaikovski-tyyppinen myöhäisromantikko
-Sergei Tanejev (1856–1915): Tshaikovskin oppilas, joka sävelsi epäpersoonallisesti, vaikka oli taitava kontrapunktikko ja kokonaisuuksien rakentaja
Aleksandr Glazunov (1865–1936)
-Rimskin oppilas, jonka 8 sinfoniaa ja sinfoniset runot ovat täyspätöistä musiikkia, vaikkei niitä liikaa soitetakaan
-pianomusiikki kuluvat aivan liian vähän pianistien käsissä: käsittää kaksi loistavaa sonaattia, joista eritoten pianosonaatti nro 1, b, op. 74 (1900), on parhaita sonaatteja Lisztin jälkeen ja Rahmaninovin ohella, konserttivalsseja ja muunnelmateoksia
-baletti Raymonda op. 57 (1897) kuuluu eksoottisuudessaan Tšaikovskin balettien rinnalle, samoin suppeampi baletti Vuodenajat op. 67 (1899)
Aleksander Skrjabin (1872–1915)
-on nero vailla vertaa, joka loi uuden pianotyylin Chopinin pohjalta
-pianotuotanto laaja ja mestarillinen sekä kaikki vaikeusasteet sisältävä
Pianomusiikki
-pianosonaatteja on 10, jotka ovat nro 5:stä op. 52 (1911) alkaen yksiosaisia; tunnetuin on ehkä nro 9, op. 68, "Musta messu" (1913); kuuluvat pianosonaattien eliittiin
-preludeita useita opuksia (op. 11, 13, 15, 16, 17, 22, 27, 31, 33 jne.)
-etydejä (op. 8, 42, 65)
-masurkkoja (op. 3, 25)
-poemeita ym. pikkukappaleita
Orkesterimusiikki
-Skrjabin sävelsi useita historiallisesti tärkeitä ja musiikillisesti edistyksellisiä teoksia
-sinfonia nro 1, E, op. 26 (1900) on 6-osainen; finaalissa kuoro ja solistit
-sinfonia nro 2, c, op. 29 (1903) on 5-osainen
-sinfonia nro 3, c, op. 43, Le divin poème (Taivaallinen runoelma, 1905)
-Le Poème de l'extase op. 54 (Hurmion runoelma, 1908) on muodoltaan ja harmonialtaan vallankumouksellinen
-Prométhée op. 60 (Prometheus, 1911) orkesterille, solistiselle pianolle, kuorolle ja väripianolle on lähes orgiastinen teos ja kuuluisa uudesta harmoniamaailmastaan
-loi myöhäistuotannossaa ekstaattisen tyylin, jossa taisteluiden, aistillisuuden kautta sankari, yli-ihminen, pääsee korkeamman tietoisuuden tilaan ja musiikki päättyy häikäisevään valoon
-teosofinen yli-ihmiskultti (Nietzsche) on pinnalla, mutta pianomusiikissa Skrjabin loi uuden tavan käyttää soitinta (vasemman käden tavattoman laajat arpeggiot ja hypyt, runsaat trillit, monikerroksellisuus) ja loi atonaalisuutta hipovan harmonisen kielen, joka perustuu dominanttiseptimisoinnun laajennuksille: kussakin teoksessa ns. keskusakordi (eräs niistä on kvarttirakenteinen, ns. "Prometheus-sointu" c–fis–b–e–a–d), jonka ketjuttamiselle ja ketjujen transponoinneille musiikki rakentuu joskus hieman mekaaniseen tapaan
Sergei Rahmaninov (1873–1943)
-on pianosäveltäjänä Chopinin ja Lisztin seuraaja, Skrjabinin romanttisempi rinnakkaishahmo
-pianosatsi on täyteläistä, kompleksista väliäänineen ja kromaattisine varjostuksineen, joilla sävyttää usein periaatteessa selkeää harmonista etenemistä
-musiikin tunnusomaisimpia piirteitä ovat lämmin melodisuus ja syvä slaavilainen melankolia, joka jatkaa osin Tšaikovskin linjaa
-ei ole niinkään uuttaluova säveltäjä kuin vanhaa uudestiluotaava jälkiromantikko
Soolopianomusiikki
-kolmen pianokonserton ohella kirjoitti leegion soolopianomusiikkia
-2 sonaattia: nro 1, d, op. 28 (1907); nro 2, b, op. 36 (1913, rev. 1931)
-Morceaux de fantaisie op. 3 (1892): 5 kappaletta, joukossa kuuluisa cis-molli-preludi
-Morceaux de salon op. 10 (1893–4): 7 kappaletta
-Moments musicaux op. 16 (1896)
-10 preludia op. 23 (1903) ja 13 preludia op. 32 (1910)
-Études tableaux (Kuvaetydejä) op. 33 ja 39 (1911, 1916–17)
-Variaatiot Chopinin teemasta op. 22 (1902–3)
-Variaatiot Corellin teemasta op. 42 (1931)
-myös merkittäviä kahden pianon teoksia
Orkesterimusiikki
-orkesterimusiikista tärkeimpiä ovat kolme sinfoniaa
-sinfonia nro 1, d, op. 13 (1895)
-sinfonia nro 2, e, op. 27 (1907) merkittävin ja rakastettavin laveine melodioineen
-sinfonia nro 3, a, op. 44 (1936)
-Kuoleman saari op.29 (1909) Böcklinin maalauksen mukaan on suggestiivinen teos "Dies irae" -aiheineen
-Kellot op. 35 (1913) Poen tekstiin solisteille, kuorolle ja orkesterille on kuorosinfonia
-Sinfonisia tansseja op. 45 (1940) on laaja ja hieno teos, joka ei osoita luomiskyvyn ehtymisen merkkejä
Oopperat
-Aleko (1893) Puškinin mukaan on mustalaisympäristöön sijoittuva intohimorikosteos
-Francesca da Rimini (1906): yksinäytöksinen hieno teos Danten mukaan
-Kurja ritari (1906) on moraliteetti
Nikolai Medtner (1880–1951)
-on täysin aiheettomasti Rahmaninovin varjoon jäänyt Baltian saksalainen, mieleltään venäläinen pianistisäveltäjä, jolla on täysin oma saksalaisesta romantiikasta ja venäläisestä aiheistosta ammentava omaperäinen musiikkikielensä
-eli Pariisissa 1921– ja Lontoossa 1935–
-sävelsi lauluja, kamarimusiikkia (3 viulusonaattia ja pianokvinteton) ja ennen kaikkea laajan tuotannon pianomusiikkia (mm. 3 konserttoa)
-monta opusta skazka-musiikkia (= kertomus, tarina, satu), joissa on merkillisiä laatukuvia hieman Gogolin tyyliin
-14 pianosonaattia kuuluvat sonaatin historian upeimpiin, vaikkei niitä vielä soiteta kovin paljoa: ovat pianistisesti, rytmisesti ja monitasoisuutensa vuoksi äärimmäisen vaativia, etenkin loppupoään sonaatit, vaikka myös helpohkoja ja kivoja teoksia on joukossa; puolet niistä on yksiosaisia
UNKARI
-Erkel, Ferenc (1810–93)
-Heller, Stephen István (1813–1888)
-Hubay, Jeno (1858–1937)
-Joachim, Joseph (1831–1907)
-Kálmán, Emmerich (1882–1953)
-Lehár, Franz (1870–1948)
-Liszt, Ferenc (Franz) (1811–1886)
-Moór, Emánuel (1863–1931)
-Mosonyi, Mihaly (1814–1870)
-Novacek, Ottokar Eugen (1866–1900)
-von Dohnányi/Dohnányi, Ernö (1877–1960)
BÖÖMI
-on rikas 1600-luvulle asti ulottuva musiikkiperinne, joka tiiviissä yhteydessä saksalaiseen ja ranskalaiseen kielialueeseen (Cernohorsky, Stamitz, Dussek, Benda, Reicha, Tomašek jne.) — itse asiassa klassinen jousisoitin- ja orkesteritaide on lähtöisin pitkälti Böömistä ja monet sen edustajista kulkivat klassismin kehityksen etulinjassa
-mutta vasta 1800-luvulla sielläkin tultiin tietoiseksi omasta kulttuurista, ja kansallis-poliittisen herännäisyyden vuoksi haluttiin vapautua vierasta vaikutuksesta, asemasta Itävallan keisarikunnan provinssina
Bedrich Smetana (1824–1884)
-tšekkiläisen musiikin perustaja
-pohjasi folkloreen, mutta nationalismilla ei niin korostunutta luonnetta kuin Venäjällä
-sävelkieli kansallisesti värittynyttä eurooppalaisuutta, joka ilmenee oopperoiden ja ohjelmamusiikkiteosten aiheiden valinnassa sekä kansanmusiikin rytmis-melodisten piirteiden hyväksikäytössä (hidas mietiskelevä ja kaihoisa dumka sekä kiivaasti etenevä furiant)
-tärkeimpiä teoksia Isänmaani (Má vlast, 1872–79) kuusiosainen sinfonisten runojen sarja, joista tunnetuin on 2. osa Moldau; muut osat ovat Vyshehrad (Korkea linna), Sàrka, Böömin metsistä ja niityistä, Tabor, Blanik
-Myyty morsian (1863–66) on todellinen kansanooppera kansantanssiensa vuoksi sekä aihepiirinsä ja aidon kylämiljöönsä ansiosta
Antonin Dvořák (1841–1904)
-on vielä Smetanaa lähempänä eurooppalaista perinnettä; onnistui yhdistämään saksalaisen muotokulttuurin böömiläiseen raikkauteen
-on parhaimmillaan kamarimusiikissa sekä ohjelmallisessa orkesterimusiikissa:
sinfonisissa runoissa Vesimies, Keskipäivän noita, Kultainen rukki, Metsäkyyhky ja Sankarin laulu op.107–111 (1896–97) on värikäs ja tunnelmallinen orkesterin käyttäjä
-sinfonioita 9, joista kolme viimeistä ovat ansiokkaimpia, sillä onnistui niissä yhdistämään Beethovenin muodonnan ja Wagnerin harmonian sekä folkloren sinfoniseksi kokonaisuudeksi:
nro 7, d, op. 70 (1885)
nro 8, G, op. 88 (1889)
nro 9, e, op. 95, "Uudesta maailmasta" (1892–3) on amerikkalaisen ja böömiläisen sekoitus
-loi mailmanmaineen Slaavilaisilla tansseilla op. 46 ja op. 72
-sävelsi oopperoita 10, mutta lähinnä vain Rusalka (1900) on jäänyt henkiin; siinä on kuuluisa "Laulu kuulle"
PUOLA
-Stanislaw Moniuszko (1819–1872): loi Puolan kansallisoopperan Halka (1854)
-Moritz Moszkowski (1854–1925) ja Ignacy Paderewski (1860–1941) ovat tunnetuimpia Puolan romanttisen musiikkikulttuurin edustajia
-Karol Szymanowski (1882–1937): on jo tyylillisesti osin moderni ja originelli pianosäveltäjä, jonka varhaistuotanto (preludit, etydit, variaatiot) on myöhäisromantiikkaa ja kypsät teokset sekoitus ajan uusia virtauksia yhdistettynä kansanmusiikin käyttöön (masurkat, Puolalaiset tanssit); 4 sinfoniaa, 2 viulukonserttoa, ooppera Kuningas Roger (1920–24); pianolle mm. 3 sonaattia (1904–17) sekä kaksi merkittävää sarjaa, Metopes (1915) ja Masques (Naamioita, 1916)
-Karłowicz, Mieczysław (1876–1909)
-Leschetizky, Theodor (1830–1915)
-Lipinski, Karol (1790–1861)
-Scharwenka, Philipp (1847–1917)
-Scharwenka, Xaver (1850–1924)
-Stojowski, Zygmunt Denis Antoni Jordan de (1869–1946)
-Wieniawski, Henri (1835–1880)
ESPANJA/KATALONIA
-Felipe Pedrell (1841–1922): herätti kansallisuustunteen, jonka välitti oppilailleen Albénizille, Granadokselle ja de Fallalle
-Isaac Albéniz (1860–1919: oli loistava pianisti, jonka teokset yhdistävät klassisen ja Chopin-aineksen espanjalaisväritykseen ja kitaranomaiseen soittotyyliin
-käytti habanera-, seguidilla- ja fandango-tansseja
-pianosarjat Suite espanola (1892); España, johon kuuluu Tango; upea, uutta pianismia synnyttänyt 12-osainen Iberia (1909), jonka yhteyteen kuuluu myös Navarra
-Enrique Granados (1867–1916): myös hyvä pianisti; 12 Danzas espanolas (1890) sekä Goyescas (1911), jossa on mm. osa Valitus eli kaunotar ja satakieli; Allegro de conciert on todellinen virtuoositeos Chopinin ja Lisztin hengessä
-Manuel de Falla (1876–1946): on värikäs, rytmeiltään tulinen säveltäjä, joka loppuvaiheessa välttää helpon kansallisromantiikan ja yhdistää tyyliinsä neoklassisia elementtejä
Noches en los jardines de España (Öitä Espanjan puutarhoissa, 1911–15), kolme sinfonista impressiota, on hienoimpia teoksia
La vida breve (Hetken onni, oik. Lyhyt elämä, 1905), flamencoakin sisältävä tehokas ja lyhyt intohimo-ooppera
El amor brujo (Noiduttu rakkaus), baletti, johon kuuluu Tulitanssi
El sombrero de tres picos (Kolmikolkkahattu, 1917/1919), värikäs baletti
ENGLANTI
Edward Elgar (1857–1934)
-sävelsi myöhäisromanttisesti kypsään tyyliin, jossa on erityisesti tuntuvilla Brahmsin vaikutus
-sinfonia nro 1, As, op. 55 (1908) sekä sinfonia nro 2, Es, op. 63 (1911)
-sinfoninen runo Falstaff op. 68 (1913)
-Enigma-muunnelmat op. 36 (1899) kohotti Elgarin kuuluisuuteen; muunnelmat kuvailevat Elgarin ystäviä; arvoituksena on "salainen teema", jota ei löydy itse teoksesta
-Pomp and Circumstance Marches 1–5 op.39 (1901–30) ovat tehneet säveltäjästä maailmankuulun
-oratorio The Dream of Gerontius (Gerontiuksen uni, 1900) on arvostettu teos, jota esitetään kohtalaisen paljon
-Ethel Smyth (1858–1944): viktoriaanis-edwardiaanisen ajan suffragetti, joka opiskeli Leipzigissa; sen jälkeen hän sävelsi orkesteriteoksia sekä yli tunnin mittaisen messun D (1891/1925); 6 oopperaa, joista The Wreckers (Rantarosvot, 1904) on merkittävin (Beecham arvosti suuresti ja esitytti sen) ja se edeltää 1900-luvun englantilaista oopperaa (Brittenin Peter Grimes)
Ralph Vaughan Williams (1872–1958)
-loi yksilöllisen tyylin, joka on tulosta modaalisuudesta, impressionististen elementtien käytöstä ja pelkistävästä sävelkielen yselkeydestä
-sävelsi peräti 9 sinfoniaa (1909–56), joista tunnetuimpia ovat
nro 1, A Sea Symphony (1903–08)
nro 2, A, London Symphony (1910–13)
nro 7, Sinfonia antarctica (1949–52)
-sinfonioissa nro 4–6 harrastaa dissonoivampaa tyyliä, joka tuo paikoin mieleen venäläiset aikalaissäveltäjät; sinfonia nro 5 omistettu Sibeliukselle
-Fantasia Thomas Tallisin teemasta (1910) ehkä eniten soitettu sävellys
-Job, a Masque for Dancing (1930) on baletti, joka nauttii maineesta säveltäjänsä laadukkaimpana aikaansaannoksena
-The Pilgrim's Progress (1951) on oratoriomainen moraliteetti
USA
-eurooppalainen musiikki nousi jo 1700-luvulla maihin Yhdysvaltoihin
-ensimmäinen merkittävä säveltäjä on Louis Moreau Gottschalk (1829–69), joka loi salonkimaista pianomusiikkia
-Edward MacDowell (1861–1908): "Amerikan Grieg", jolla on pianokonserttoja,
4 pianosonaattia, jotka eivät ole hullumpia vaan nojaavat Schumann–Liszt-traditioon, sekä suuri määrä miellyttäviä, perhekäyttöisiä pianosarjoja: Sea Pictures, Woodland Sketches, New England Idylles jne.
-Amy Marcy Beach (1867–1944): amerikkalaissyntyinen ja siellä koulutuksena saanut (Boston) ensimmäinen merkittävä amerikkalainen naissäveltäjä, joka hallitsi laajat sävellysmuodot; loistava pianisti ja tuottelias säveltäjä (152 opusta); sävelsi yli 110 laulua, pianokappaleita, kuoroteoksia, kamarimusiikkia, pianokonserton op. 45 (1900), messun, yksinäytöksisen oopperan Cabildo; ehkä paras teos on sinfonia e, op. 32, Gaelic (Kelttiläinen, 1894), joka on Brahms-, Dvorák- ja Wagner-vaikutteinen, mutta kuitenkin yksilöllinen ja läpeensä hallittu kokonaisuus — suuri amerikkalainen sinfonia
-Percy Grainger (1882–1961): Melbournessa syntynyt, New Yorkissa kuollut pianisti, joka opiskeli mm. Busonin johdolla ja oli Yhdysvaltain kansalainen 1918–; 90 pianoteoksesta kolmannes perustuu muiden säveltäjien musiikille; hyödynsi musiikissaan myös runsain määrin eri maiden kansanmusiikkia; teosten niminä mm. Colonial Song, Harvest Hymn, A Reel, Spoon River, Country Gardens, Mock Morris, Ramble on Love (R. Straussin Ruusuritarin mukaan), Shepherd's Hey, The Gum-Suckers' March jne. — raikasta, populaaria ja rytmisesti iskevää musiikkia, mutta pianistisesti vaativaa
KLASSISROMANTTINEN MUSIIKKI SKANDINAVIASSA JA SUOMESSA
-useimmilla Skandinavian mailla oli kiinteät kulttuuriyhteydet läpi vuosisatojen keski-Eurooppaan, Ranskaan ja Saksaan, jonne kansalliset kyvyt — ensin tieteen sitten taiteen alueella — lähetettiin opiskelemaan
Tanska
-on osa manner-Eurooppaa, joten kontaktit Saksaan (aiemmin myös Britanniaan) läheiset; luonnollista säveltäjänvaihtoa tapahtui saksalaisen alueen kanssa: Diderik Buxtehude syntyjään tanskalainen, mutta tunnetaan pohjoissaksalaisen urku- ja kantaattityylin keskeisenä edustajana
-vaihtoa toisinkin päin: Johann A. P. Schulz (1747–1800) oli saksalainen laulu- ja laulunäytelmäsäveltäjä, joka siirtyi 1787 Kööpenhaminaan kapellimestariksi;
Friedrich Kuhlau (1786–1832) oli saksalaissyntyinen säveltäjä, joka v:sta 1810 asui Tanskassa ja sävelsi mm. musiikin näytelmään Elverhøj (Keijuinkumpu, 1828) sekä pianosonatiineja ja -sonaatteja ja huilumusiikkia
-Christoph E. F. Weyse (1774–1842) oli jo aito tanskalaissäveltäjä, 40 vuotta Kööpenhaminan musiikkielämän keskeinen hahmo; sävelsi laulunäytelmiä, joissa romanttinen tuntemistapa on jo nupulla; merkittävä opettaja, jonka oppilaita olivat ensimmäiset tanskalaiset romantikot
-J. P. E. Hartmann (1805–1900): kuuluisan tanskalaisen muusikkosuvun edustaja, jonka ansiona pohjoismaisen romanttisen musiikkityylin luominen; pääteos ooppera Liden Kirsten (1846; H.C. Andersen); lisäksi baletteja ja kaksi sinfoniaa
Niels W. Gade (1817–1890)
-merkittävin tanskalainen musiikin romantikko, saksalaisen täysromantiikan pääedustaja Pohjolassa
-musiikkikieli sai vaikutteita Mendelssohnilta ja Schumannilta; Schumann ylisti häntä lehdessään, ja Gade toimi Gewandhaus-orkesterin johtajana ja Mendelssohnin kuoleman jälkeen pääkapellimestarina
-maine perustuu lähinnä konserttialkusoitolle Efterklange af Ossian (Ossianin kaikuja, 1840), kuoroballadille Elverskud (Keijukaiskuninkaan tytär, 1853) sekä Schumann-henkisille pianosarjoille, mm. Akvareller op. 19 (1850) ja Arabeske op. 27 (1854)
-sävelsi myös 8 sinfoniaa ja kaikkiaan 7 konserttialkusoittoa
Norja
-Norja Suomen lailla heräsi myöhempään kuin Tanska ja Ruotsi kulttuuritietoiseksi kansakunnaksi
-oli rikas kansanmusiikkikulttuuri vanhastaan tansseineen (halling, springar jne.) sekä soittimineen (huuliharppu, viulu, hardangerinviulu), mutta varsinainen taidekulttuuri alkaa vasta 1800-luvulla
-Ole Bull (1810–80): oli ulkomaillakin kuuluisa viulistisäveltäjä
-Norjan musiikin "kulta-aikaa" on 1860–90 Svendsenin ja Griegin ansiosta
-Johann Svendsen (1840–1911): oleskeli paljon Euroopassa (Leipzig, Pariisi, jossa Robert Kajanuksen opettaja), toimi Oslossa kapellimestarina ja opettajana ja loppuikänsä (1883–1908) Kööpenhaminan Kuninkaallisen teatterin kapellimestarina; oli hyvä viulisti ja aikansa parhaita orkesterinjohtajia; sävelsi elämäniloista, hyvin orkestroitua musiikkia, jossa Wagner-vaikutteet yhdistyvät hillittyyn norjalaisuuteen; 2 hienoa sinfoniaa (nro 1, D, 1867; nro 2, B, 1876), 3 sinfonista runoa; 4 norjalaista rapsodiaa; tunnetuin teos Romanssi viululle ja jousiorkesterille (1881)
Edvard Grieg (1843–1907)
-norjalaisen musiikin suurmies, kansallisen musiikkikulttuurin perustaja
-ehkä merkittävintä Griegin musiikissa on sen norjalaisuus, kansantanssien ja -laulujen vaikutus, joka näkyy duurin ja mollin vaihteluissa, lyydisissä ja aiolisissa käänteissä, ostinato-bassoissa, mollissa duurisubdominantin käyttämisenä
-rikastaa kromaattista romanttista harmoniaa kansallisilla lisillä — siitä musiikin persoonallisella tavalla runollinen ilme
Näyttämömusiikki
-antoi parastaan näyttämömusiikissa:
suunnitteli Björnsonin Olav Trygvason -librettoon oopperaa (jäi kesken)
musiikki näytelmään Sigurd Jorsalfar op. 22 (1872, Björnson)
musiikki näytelmään Peer Gynt op. 23 (1875, Ibsen), yhteensä 23 numeroa, joista tehdyt 2 orkesterisarjaa (kussakin 4 numeroa) ovat maailmankuuluja
Pianomusiikki
-toinen yhtä vahva alue on pianolyriikka, ylipäätään pianomusiikki
-sävelsi 10 vihkoa Lyriske stykker/ Lyrische Stücke (Lyyrisiä kappaleita 1866–1901), jotka ovat täynnä (yht. 66 kpl) mitä viehättävimpiä miniatyyrejä; on sikäli Schumann–Mendelssohn-tradition harvoja jatkajia
-muita merkittäviä pianosävellyksiä ovat Poetiske Tonebilleder/Poetische Tonbilder op. 3 (1863), Humoresken op. 6 (1865), sonaatti e, op. 7 (1865) on merkittävä teos, jonka Tshaikovskin on täytynyt tuntea
-balladi g, op. 24 (1875–76) on ehkä suurenmoisin laajamuotoinen pianosävellys
-barokkisesti tyylittelevä pianosarja Fra Holbergs tid (Holbergin ajoilta, 1884) on olemassa myös jousiorkesteriversiona (1885)
-pianotyylissä näkyvät Chopinin ja Lisztin vaikutteet: edelliseltä korut, herkkä ja siro melodiikka, jälkimmäiseltä bravuuri ja orkestraalisuus (pianosovitukset, konsertto)
Kamari- ja laulumusiikki
-pianokonserton ja jousikvarteton lisäksi sävelsi muita laadukkaita suurteoksia: 3 viulusonaattia, joista paras on viulusonaatti nro 3, c, op. 45, 1886–87) ja sellosonaatti a, op. 36 (1883)
-sävelsi vielä suuren määrän, n. 140 kpl, merkittäviä yksinlauluja, joista tunnetuin Jeg elsker dig op. 5 (Ma lemmin sua, 1863–64); Solveigin laulu on alun perin osa Peer Gyntiä (nro 19)
-Christian Sinding (1856–1941): on niinikään pianon lyyrikko, jonka tunnetuin sävellys on Frühlingsrauschen (Kevään kohinaa) kokoelmasta 6 Stücke op. 32 (1896); tuotanto on silti iso ja käsittää 132 opusta; sävelsi myös n. 250 laulua, sinfonia ja yritti seurata Wagnerin jalanjäljillä oopperassaan Der heilige Berg (Pyhä vuori, 1912)
Ruotsi
-oli kiinteä osa keski-Eurooppaa jo 1600–1700-luvuilla; Ruotsin hovi oli aina tieteiden ja taiteiden suojelija ja sinne kutsuttiin aikansa huippunimiä
-Johan Helmich Roman (1694–1758): "Ruotsin musiikin isä", on mielenkiintoisella tavalla myöhäisbarokin ja galantin tyylin välimaastossa oleva säveltäjä, joka teki mm. 21 sinfoniaa, 7 sarjaa (mm. "Golovin-musiken", 1728, ja "Drottningholmsmusiken", 1744), runsaasti vokaali- sekä kamarimusiikkia
-Joseph Martin Kraus (1756–92): "Ruotsin Mozart"; muutti Saksasta Ruotsiin 1778 ja oli kustavilaisen ajan johtava säveltäjä, Kustaa III:n hovikapellimestari; sävelsi 4 sinfoniaa, kamarimusiikkia, oopperoita (mm. Soliman II), kirkkomusiikkia ja hovin juhlamusiikkia
-Carl Michael Bellman (1740–95): suosittu kustavilaisen ajan laulurunoilija; kokoelmat Fredmans epistlar (1790) ja Fredmans sånger (1791)
-Adolf Fredrik Lindblad (1801–78): sävelsi romanttisia lauluja, "Ruotsin Schubert", jonka lauluja esitti Jenny Lind; teki myös soitinmusiikkia, sinfonioita, sonaatteja jne.
Franz Berwald (1796–1868)
-ruotsalaisen romanttisen sinfonian ja soitinmusiikin perustaja
-originelli ja ilmeisesti itseoppinut säveltäjä, jonka musiikissa näkyy Mozartin, Beethovenin, Schubertin ja Mendelssohnin vaikutus
-musiikki sisältää omaperäisiä ja epäsovinnaisia muoto- ja harmoniaratkaisuja
-tärkeimpiä teoksia ovat 6 sinfoniaa:
Sinfonie sérieuse (1842)
Sinfonie capricieuse (1842)
Sinfonie singulière (1845) on tunnetuin; siteeraa hauskasti Beethovenin V sinfoniaa
Sinfonie naïve (1845)
-sävelsi viulu- ja pianokonsertot, runsaasti kamarimusiikkia
-Berwaldin musiikkia ei ymmärretty tai arvostettu omana aikanaan paljoakaan (on nykyaikaisen ortopedian uranuurtajia, toimi myös lasitehtaan isännöitsijänä), vaikka pääsikin Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi 1864 ja konservatorion opettajaksi 1867
-maine on kasvanut 1900-luvulla, kun 1909 perustettiin Berwald-säätiö, joka v:sta 1966 on julkaissut hänen koottuja sävellyksiään
-myöhempiä ruotsalaisia romantikoita ovat
Wilhelm Stenhammar (1871–1927)
-musiikissa näkyy Beethovenin, Brahmsin, Brucknerin, Wagnerin ja myöhemmin Sibeliuksen vaikutus; 2 sinfoniaa, 6 jousikvartettoa, joista parhaita ovat jousikvartetto nro 4 (1909) ja nro 6, d (1916); tunnetuin teos on serenadi F (1911–13/19) orkesterille; 2 pianokonserttoa, joista pianokonsertto nro 2 (1904–07) on suuri ja monumentaalinen Brahms- ja Rahmaninov-vaikutteineen
Hugo Alfvén (1872–1960)
-on Ruotsin merkittävin kansallisromantikko, taitava orkesterinkäyttäjä, jonka musiikissa näkyy Wagnerin ja Straussin vaikutus
-orkesterisävellyksistä tärkeimpiä ovat 5 sinfoniaa, niistä erityisesti läpimurtoteos sinfonia nro 2 (1899), etelämaalaisesti sävyttynyt sinfonia nro 3 (1905) sekä sinfonia nro 4, Från havsbandet (1918–19)
-orkesterille myös 3 ruotsalaista rapsodiaa, joista nro 1 Midsommarvaka (Juhannusyön valvojaiset, 1904) op. 19 on tunnetuin, mutta myös Dalarapsodi (Taalalaisrapsodia, 1932) op. 48 on hieno
-Bergakungen-sarjassa op. 37 (1916–23) on suosittu osa Vallflickans dans
-baletti Den förlorade sonen (Tuhlaajapoika, 1957)
Suomi
-1582 julkaistiin Piae Cantiones; 1600-luvulla virisi musiikkitoiminta Turun yliopiston yhteydessä
-kuitenkin vasta Aurora-seuran (1770) ja Turun soitannollisen seuran (Musikaliska sällskapet i Åbo, 1790) perustaminen loivat perustan säännölliselle musiikkitoiminnalle, konserttielämälle ja musiikin jossain määrin ammattimaiselle harrastamiselle
-1800-luvun vaihteeseen tultaessa ilmaantuvat myös ensimmäiset suomalaiset säveltäjät; he edustivat varhaisklassismia ja klassismia — barokki jäi tyylinä väliin suomalaisesta musiikkikulttuurista
Turun kausi
-Erik Tulindberg (1761–1814): virkamies ja muusikkosäveltäjä; opiskeli ja oli toimessa Turussa 1776–84, jolloin konsertoi akatemialla (soitti viulua ja selloa); musiikinharrastus jatkui Oulussa 1784–1811, jossa lääninkamreerina ollessaan vieraana oli italialainen tutkimusmatkailija G. Acerbi; kyvyt noteerattiin korkealle, sillä pääsi 1797 jäseneksi Tukholman kuninkaalliseen musiikkiakatemiaan; sävellyksistä on säilynyt viulukonsertto (1785) sekä 6 jousikvartettoa (n. 1780), jotka löydettiin 1925 ilman 2. viulun osuutta; kvartetoissa Haydnin op. 9 kvartettojen malli ja varhaisklassismin vaikutus on nähtävissä
-Thomas Byström (1772–1839): upseeri ja säveltäjä, joka pääsi kuninkaalliseen musiikkiakatemiaan ensimmäisenä suomalaisena 1794; 1936 löytyneet
3 viulusonaattia (n. 1797; Breitkopf & Härtel painoi 1801) ovat yllättävän korkeatasoisia; Mozartin vaikutus ja jopa beethoveniaaniset piirteet tekevät niistä täysipainoista ja edistyksellistä musiikkia; pianosävellyksistä tunnetuin Air russe variée (1798–99)
-Fredrik Lithander (1777–1823): toimi Turussa ja Pietarissa, sävellyksiä julkaistiin Tukholmassa; sävelsi lauluja, pianovariaatiot Haydnin teemasta ja Ukko Noakista sekä Sonata facilen
-Carl Ludwig Lithander (1773–1843): upseeri ja säveltäjä, joka syntyi sisarusparven kanssa Kyrössä, mutta asettui 1790– Tukholmaan, oleskeli Lontoossa, Saksassa, Hollannissa ja Tanskassa; oli Ruotsin merkittävimpiä pianisteja, joka omisti C-duuri-pianosonaattinsa Clementille; toinen sonaatti fis-mollissa (n. 1822) merkittävin teos, jossa Beethoven-vaikutteita; sävelsi myös pianomuunnelmia, huilu–piano-teoksia sekä yksinlauluja ja 2 laulunäytelmää
Bernhard Henrik Crusell (1775–1838)
-ensimmäinen suomalainen (tai suomalaissyntyinen) ammattimuusikko ja -säveltäjä, joka syntyi Uusikaupungissa ja siirtyi 1791 Tukholmaan
-opiskeli Berliinissä (Vogler) ja Pariisissa (Gossec), esiintyi klarinettisolistina ja säveltäjänä keski-Euroopassa
-1793–1833 Tukholman kuninkaallisen hoviorkesterin klarinetisti
-oli jo omana aikanaan kansainvälisesti tunnettu säveltäjä ja solisti, jonka maine on 1960-luvulta lähtien on kokenut renessanssin; häntä pidetään nykyään Weberin ja Spohrin ohella aikakautensa parhaimpiin kuuluvana klarinettisäveltäjänä
-3 klarinettikonserttoa (Es, op. 1, pain. 1811; f, op. 5, pain. 1818; B, op. 11, pain. 1829) ovat kaikkien klarinetistien ohjelmistossa
-3 klarinettikvartettoa (Es, op. 2, n. 1811; c, op. 4, n. 1814; D, op. 7, n. 1821), concertanten klarinetille, käyrätorvelle ja fagotille op. 3, concertinon fagotille ja orkesterille (1829), divertimenton oboelle ja jousikvartetille (n. 1822)
-sävelsi myös lauluja ja oopperan/laulunäytelmä Den lilla slafvinnan (Pikku orjatar, 1824)
-sävellykset kielivät vahvasta ammattitaidosta ja omaperäisyydestä
Helsingistä keskus ja varsinaisen musiikkikulttuurin synty
-yliopisto siirtyi Turun palon jälkeen Helsinkiin 1828, jolloin aluksi soitinmusiikin viljely jäi vähille, kun taas pääpaino oli laulumusiikissa, kvartetti- ja kuorolaulussa
-säännöllinen musiikkitoiminta alkoi, kun 1828 perustettu Akateeminen musiikkiseura rupesi vähitellen järjestämään laulu- ja soittotilaisuuksia sekä musiikki-iltamia
Fredrik (Friedrich) Pacius (1809–1891)
-ratkaisevan tärkeää oli, kun Spohrin johdolla viulunsoittoa ja sävellystä opiskellut saksalainen saatiin yliopiston musiikinopettajaksi (1835–67)
-Pacius organisoi musiikkielämän säännöllisine konsertteineen, johti sinfoniakonsertteja ja oratoriokonsertteja, joissa esitettiin barokin ja romantiikan oratorioita Akateemisen Lauluseuran perustamisen 1838 jälkeen
-suomalaistui täysin ("suomalaisen musiikin isä") ja sävelsi isänmaallisuuden symboleiksi nousseet mieskuorosävellykset ja laulut: mm. Maamme (1848), Suomen laulu, Sotilaspoika, Hymni Suomelle, Laps' Suomen
-Kung Karls jakt -ooppera (Kaarle-kuninkaan metsästys, 1852; Topeliuksen tekstiin) on merkittävin aikaansaannos, joka on vihdoin levytettykin (1991)
-satunäytelmä Kypron prinsessa (1860; Topelius) yhdistää kalevalaisuutta ja antiikkia (Lemminkäinen hakee Välimeren saarelta morsiamen)
-ooppera Loreley (1887; E. von Geibel)
-kaikkiaan Paciuksen merkitystä ei voi yliarvioida
-Richard Faltin (1835–1918): saksalaissyntyinen suomalainen säveltäjä ja urkuri oli Paciuksen seuraaja (1870–96), myös musiikkikriitikko
-Axel Gabriel Ingelius (1822–68): itseoppinut säveltäjä, joka teki ensimmäisen suomalaisen sinfonian (1847); sen 3. osa on 5/4-tahtilajissa oleva "Scherzo finnico"
-Karl Collan (1828–71): suomalainen säveltäjä (itseoppinut) ja kirjallisuuden tutkija; sävelsi yksinlauluja pääasiassa, mm. Wasa marsch, Sylvias julvisa, Fåfäng önskan, Savolaisten laulu, mutta myös saksalaiseen lied-traditioon kuuluvia merkittäviä lauluja
-Filip von Schantz (1835–65): säveltäjä, kapellimestari ja viulisti, joka opiskeli Tukholmassa ja Leipzigissa (1856–60) ja piti sävellyskonsertin Helsingissä (1858); isänmaalliset pyrkimykset näkyvät kansanlaulujulkaisuissa ja ensimmäisessä Kalevala-aiheisessa sävellyksessä, Kullervo-alkusoitossa (1860)
-Ernst Fabritius (1842–99): viulutaiteilija, säveltäjä ja maatalousmies, joka opiskeli Leipzigin konservatoriossa (1857–61), konsertoi viulistina Suomessa ja Tukholmassa (1859–64); sävelsi Schumann-, Mendelssohn- ja Chopin-vaikutteisia kamariteoksia, lauluja ja pianokappaleita; tärkein aikaansaannos on romanttisen laulava ja virtuoosinen viulukonsertto (1877/78)
-Robert Kajanus (1856–1933): opiskeli Leipzigissä, Pariisissa ja Dresdenissä (1877–82) opettajinaan Richter, Reinecke, Jadassohn ja Svendsen; perusti 1882 Helsingin orkesteriyhdistyksen ja orkesterikoulun 1885; teki mahtavan elämäntyön kapellimestarina ja Sibeliuksen musiikin tulkkina (levytykset v:lta 1930–32 ovat yhä esikuvallisia); sävelsi myöhäisromanttiseen tyyliin ja suomalaisia melodioita käyttäen orkesterille 2 suomalaista rapsodiaa (1881, 1886) sekä musiikiltaan wagneriaanisen sinfonisen runon Aino (1885), joka oli aiheensa puolesta herätteen antaja Sibeliukselle
-Martin Wegelius (1846–1906): musiikkipedagogi ja säveltäjä, musiikinopetuksen uranuurtaja; opiskeli Wienissä, Leipzigissa ja Münchenissä ja hankki laajan yleissivistyksen; perusti 1882 Helsingin musiikkiopiston; säveltäjänä arvosti eritoten Wagneria ja yritti ohjata Sibeliusta samaan suuntaan; sävelsi laulumusiikkia ja kirjoitti mm. Länsimaisen musiikinhistorian
Ernst Mielck (1877–99)
-oli säveltäjänä suuri lupaus, mutta kuoli liian varhain tuberkuloosiin
-opiskeli Berliinissä (1891–98), jossa esitettiin 1898 hänen sinfoniansa (1897), Dramaattinen alkusoitto (1898) sekä Konserttikappale pianolle ja orkesterille (1898)
-sävelsi myös merkittäviä säkamariteoksia: jousikvartetto (1895) ja jousikvintetto (1897)
-sävellystuotanto syntyi neljän vuoden sisällä ja se heijastelee sekä Beethovenin, Schubertin, Mendelssohnin, Schumannin ja Brahmsin vaikutusta että heräävää suomalaiskansallista romantiikkaa kansanmusiikin teemalainoina tai tyylivaikutteina
Nuori Sibelius (–1902)
-kun 1882 oli perustettu musiikkiopisto (Sibelius-Akatemian edeltäjä) ja sinfoniaorkesteri (Helsingin kaupunginorkesterin edeltäjä), ammattimaisen musiikkielämän välttämättömimmät instituutiot olivat olemassa, tarvittiin enää vain luovia kykyjä — tie Sibeliukselle oli auki
-Jean Sibelius (8.12.1865–20.9.1957): loi suomalaisen kansallisen sävelkielen ja samalla oman musiikkikielensä, joka oli aluksi myöhäis/kansallisromanttinen, mutta kehittyi impressionismia ja ekspressionismia hipaisseiden vaiheiden kautta yleismaailmalliseksi, uudentyyppiseksi klassiseksi sävelilmaisuksi
-opiskeli Helsingissä (1885–89), Berliinissä (1889–90; A. Becker) ja Wienissä (1890–91; R. Fuchs, K. Goldmark)
-Kullervo-sinfonia, oikeammin sinfoninen runo op. 7 (1892), oli ensimmäinen merkkiteos, jossa yhdistää eurooppalaiset vaikutteet suomalaisen runomelodiikan (Larin Paraske) henkeen, modaaliseen ja arkaaiseen sävelkieleen — syntyi suomalainen musiikki
-karelianismi, suomalainen jugend-ilmiö, näkyy Sadussa op. 9 (En saga, 1892/1902) ja Karelia-musiikissa op. 11–12 (1893); sävellyksissä on vielä Grieg-, Tshaikovski-, Bruckner-, Wagner-, Liszt- ja Strauss-vaikutteita havaittavissa, ovat enimmälti pohjoismaista Wagneria
-Wagner-kriisi ja oopperahaaveiden kariutuminen ("Veneen luominen" suunnitteilla) johtivat Lisztin esikuvan mukaiseen sinfoniseen runoon: Lemminkäis-sarja op. 22 (1893–95/1897/1900/1939) sisältää 'neljä sinfonista legendaa':
1. Lemminkäinen ja saaren neidot
2. Tuonelan joutsen
3. Lemminkäinen Tuonelassa
4. Lemminkäisen kotiinpaluu
-Finlandia op. 26 (1900) on Sibeliuksen suosituimpia sävellyksiä; on alun perin päätösosa ns. Lehdistöpäivien musiikista (1899) nimellä "Suomi herää"
-uusi voitto oli kääntyminen sinfonian ja puhtaan musiikillisen logiikan linjoille
-sinfonia nro 1, e, op. 39 (1899): Tshaikovski-patetia traagisine loppuineen on vielä näkyvissä
-sinfonia nro 2, D, op. 43 (1902): on jo klassisempi Italian-kokemusten ansiosta; "Suomi-sinfonia", sillä yhdistettiin itsenäisyystaisteluun
-sinfonia nro 3, C, op. 52 (1907): tässä näkyy selkeästi kääntyminen uuteen suuntaan, jota voi nimittää moderniksi klassismiksi tai "nuorklassisuudeksi" (Busoni: "Junge Klassizität")
-musiikin modaalinen luonne liittyy Sibeliuksen käsitykseen vanhojen sävelmien soinnuttamisesta: pentakordi d–e–f–g–a lepää g:lle perustuvan pentakordin varassa, jolloin syntyy G-noonisoinnun varassa
-tekniikka näkyy mm. pianolle tehdyissä Kuudessa kansanlaulusovituksessa (1903)
Dvořák: jousikvartetto op. 96, "Amerikkalainen"
Musorgski: Boris Godunov, Kruunajaiskohtauksen alku
Skrjabin: preludi op. 48/4
Skrjabin: Feuillet d'album op. 58
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti